Kymmenen vuotta sitten kuollut Alec Guinness loi uran teatterissa, mutta tuli tunnetuksi ennen kaikkea elokuvanäyttelijänä, laaja-asteikkoisena taiteilijana, joka onnistui varsinkin komediarooleissa.
Inkavaltio oli laajimmillaan 1400-luvun lopussa ja 1500-luvun alussa, jolloin se käsitti pääosan nykyistä Ecuadoria, Perua ja Boliviaa, Chilen pohjoispuoliskon ja Argentiinan luoteiskulman.
Eteläisellä Balkanilla sijaitseva Makedonian tasavalta viettää kansallispäiväänsä elokuun 2. päivänä vuonna 1903 turkkilaisia vastaan tapahtuneen Ilindenin kansannousun muistoksi.
Gustav Mahler oli 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kuuluisimpia kapellimestareita. Hänen säveltäjäntyönsä ei vuosikymmeniin saanut osakseen huomiota.
Heettiläiset olivat Vähää-Aasiaa 2. vuosituhannella eKr. hallinnut indoeurooppalainen kansa. Heettiläiset keksivät ensimmäisinä raudanvalmistuksen malmista n. 1500 eKr.
Maailman suurimpiin öljyntuottajiin lukeutuva Venezuela viettää itsenäisyyspäiväänsä heinäkuun 5. päivänä vuonna 1811 tapahtuneen itsenäisyysjulistuksen muistoksi.
Norjalainen Jo Nesbø on tullut tunnetuksi kerronnaltaan taitavista rikosromaaneista, joiden päähenkilö on viinaan menevä, älykäs ja sympaattinen oslolainen poliisi Harry Hole.
Päivä on pohjoisessa pisimmillään kesäpäivänseisauksen aikaan, kesäkuun 21. tai 22. päivänä.
Punaselkäinen, lyhythäntäinen punamyyrä on lähinnä pohjoinen laji. Sen erikoisuus on kyky risteytyä metsämyyrän kanssa. Risteymät ovat yleisiä muun muassa Sotkamossa.
Kruununprinsessa Victorian ja Daniel Westlingin vihkiminen houkuttelee kymmeniä tuhansia hääturisteja Tukholmaan lauantaina.
Vaikka metsäsopulinaaras synnyttää touko–elokuussa 1–3 poikuetta, sen jälkeläisiä on vaikea nähdä luonnossa erikoisten elinolojen vuoksi.
Sodankylä isännöi yhtä maailman ainutlaatui-simmista festivaaleista. Elokuvajuhlat tuovat Sodankylään vuosittain n. 20 000 vierailijaa.